Kuinka valita itselleen sopiva koirarotu?

Koira on ihmisen paras ystävä ja monet koiranomistajat tuntevatkin usein rakkaan lemmikkinsä läpikotaisin, ja toisaalta koira saattaa kuitenkin onnistua yllättämään vielä vuosienkin jälkeen. Kun koiran ottamista alkaa harkita, on ensin hyvä käydä läpi muutama yksityiskohta mielessään, jotta koirasta tulee mahdollisimman miellyttävä kumppani.

Koira vaatii sitoutumista

Koirat ovat laumaeläimiä ja useimmat rodut haluavat päästä osaksi perhettä, jonka vuoksi omistajan on heti alusta alkaen sitouduttava huolehtimaan koiran tarpeista, joihin kuuluu muun muassa ulkoilutusta, ruokkimista ja leikkimistä. Toisaalta itsenäisempi rotu saattaa viihtyä runsaasti ulkona, jolloin koiralle on hankittava erikseen tilat pihalle. Tähän tarkoitukseen tarvikkeita voi löytää muun muassa kellfri-sivustolta. Kannattaa pitää mielessä, että koira elää usein yli 10 vuotta ja uusi omistaja sitoutuu myös omien elämänmuutostensa myötä huolehtimaan koirasta.

Koira saattaa myös sairastua, jonka vuoksi omistajan on valmistauduttava hoitamaan koiraansa entistä huolellisemmin, vastattava mahdollisista eläinlääkärikuluista ja lääkkeistä. Erityisesti isot rodut vaativat myös runsaasti ruokaa, joten ylimääräisiin kuluihin on syytä varautua.

Oikea koirarotu oikealle ihmiselle

Koiraa hankkiessa kannattaa pohtia rehellisesti omaa persoonaansa ja etsiä niiden perusteella sopivaa rotua. Jos itse viihtyy sohvalla, eivätkä pitkät lenkit sateessa tunnu laisinkaan houkuttelevilta, on syytä harkita itselleen vastaavaa rotua, sillä kaikkein aktiivisimmat rodut tarvitsevat runsaasti erilaista toimintaa ja liikuntaa. Aktiivisen koiran turhautuessa käy helposti niin, että koira alkaa keksiä itselleen tekemistä ja turhautuminen purkautuu muun muassa huonekaluihin tai pahimmillaan muihin lemmikkeihin tai ihmisiin. Valitettavana seurauksena voi olla koiran leimautuminen käytösongelmaiseksi, vaikka kyseessä on tosiasiassa vain tekemisen puutteesta kärsivä lemmikki.

Metsästys sopivat luonnossa viihtyvälle

Metsästyskoirat ovat laaja ryhmä koiria, joihin kuuluu muun muassa ajokoiria, jäljityskoiria ja lintukoiria. Nimensä mukaan monet metsästyskoirat soveltuvat erinomaisesti metsästykseen, onhan ne jalostettu juuri tähän tarpeeseen. Ne ovat kuitenkin usein myös erinomaisia kumppaneita pitkille luontoretkille ja viihtyvät mainiosti ulkona. Metsästyskoirien kanssa kannattaa kiinnittää huomiota niiden ajoviettiin, joka saattaa johtaa koiran karkaamiseen, jos sitä ei kouluta tarpeeksi hyvin seuraamaan omistajansa käskyjä.

Metsästyskoiriin kuuluu muun muassa erilaisia pystykorvia, jotka ovat erityisen soveltuvia suuremman riistan metsästykseen. Ne ovat hyvin uskollisia omistajiaan kohtaan. Lintukoiriin kuuluu esimeriksi spanieleita, jotka soveltuvat hyvin myös seurakoiriksi ja ovatkin miellyttäviä lemmikkejä oikein koulutettuina.

Palvelus- ja paimenkoirat tunnetaan älystään

Jos koirasta haluaa helpon harrastuskumppanin, jonka kanssa on valmis viettämään runsaasti aikaa keksien yhteistä tekemistä, kannattaa harkita palveluskoirarotuja. Näiden kanssa voi harrastaa muun muassa pelastuskoiratoimintaa tai kouluttaa niistä suojeluskoiria. Paimenkoirilla on usein korkea laumavietti ja ne saattavat suhtautua hieman pidättyväisesti vieraisiin, mutta ovat erittäin läheisiä oman laumansa keskuudessa. Palveluskoira voi periaatteessa olla mikä tahansa palvelustehtävään soveltuva koira, mutta palveluskoiraoikeudet omaavat rodut on listattu liiton sivuilla.

Seurakoirat sopivat monelle

Seurakoiriin luokitellaan kaikki koirat, jotka eivät suoraan ole käyttökoiria, eli niitä ei ole jalostettu erityiseen tiettyyn tarkoitukseen. Monet niistä ovat aiemmin olleet käyttökoirina, mutta kehittyneet seurakoiriksi. Periaatteessa mikä tahansa rotu voi olla seurakoira ja onkin aina tärkeä huomioida koirien yksilölliset erot minkä tahansa rodun kohdalla. Suosittuja seurakoiria ovat muun muassa villakoirat ja kultainen noutaja.

Leave a Reply